Pai, pai, paitaressu,
kääry pieni kätkyessä,
tukku tuutussa tupukka!
Sua souan suositellen,
sylitellen sylkyttelen;
vaan en susien suloksi,
enkä ilvesten iloksi,
kontion kotihyväksi,
souan Suomeni suloksi
itseni ikiiloksi,
koko maani maireheksi.
Pai, pai, paitaressu,
tukku tuutussa tupukka!

~ Jooseppi Mustakallio ~

tiistai 31. tammikuuta 2012

Viime vuotisia…

Tässäpä vielä joulukuun ompeluksia. Joulukiireiden takia ne eivät blogiin asti viime vuoden puolella ehtineet.

Ensimmäisenä Metsolan ihanaisesta piparijoustofroteesta sisaruksille tehdyt ”joulukortti” vaatteet. Pojalle raglahiha pusero Ottobren tutulla ja turvalliselle Villi Viikinki kaavalla ja tytölle Farbenmixin Hannah tunika lyhyin hihoin. Resori Ottobrelta.
 









Tonttulakit olivat meidän perheessä suuressa suosiossa, mutta eihän niillä kaupan ohuilla trikoolakeilla ulkona tarennut. Eurokankaan palalaarista löytyi hauskaa palloista fleeceä ja vuoreksi tonttulakkeihin päätyi isännän pesussa kitsahtunut valkoinen interlock t-paita. Poika halusi lakkiinsa ehdottomasti kellon ja tyttö sen sijaan taiteili omaansa aivan itse valkoisen tupsun. Näillä meillä ulkoiltiin koko joulukuu.









Lisää lakkeja valmistui pojalle velourista ja fleecestä.  Lakkien kaavana Ottobren Muraveinik. Fleece lakissa vuorena trikoo ja fleece Eurokankaasta. Velourisessa vuorena myös velour. Vuoren velour Ottobrelta ja päällä oleva tähtivelour alun perin Ruotsista.
Pipon mallisen kaavana oma muokkaus, vuorena trikoo ja kangas alun perin Ruotsista.










Joululahjoja
Kummipojalle valmistui pukin konttiin tämmöinen setti. Kankaat joustofroteeta joista lime ja ruskea-turkoosi raidallinen Lasten Metsolasta ja elefantti Sampsukasta. Kaavana paidassa More Grey raglanpusero ja housuissa High Jump. Molemmat siis Ottobren.











Kahdelle kummitytölle sekä omalle tytölle että itselleni valmistui Apila-velourista velour vuorella pipot. Kaava oma sovellus.









Päiväkodin tädeille ja vähän muillekin tutuille valmistui lahjaksi heijastimia. Heijastinkangas Kangastukusta, välissä olevat huovat ja nauhat Eurokankaasta. Kaavoina piparimuotteja, palapelin paloja jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti