Pai, pai, paitaressu,
kääry pieni kätkyessä,
tukku tuutussa tupukka!
Sua souan suositellen,
sylitellen sylkyttelen;
vaan en susien suloksi,
enkä ilvesten iloksi,
kontion kotihyväksi,
souan Suomeni suloksi
itseni ikiiloksi,
koko maani maireheksi.
Pai, pai, paitaressu,
tukku tuutussa tupukka!

~ Jooseppi Mustakallio ~

tiistai 31. tammikuuta 2012

Vuosi alkoi kierrätyksellä

Vuosi aloitettiin parilla kierrätyspipolla. Kaveri oli ihastunut erääseen Me&I tuotemerkin kuosiin jota ei ilmeisesti koskaan pipona ollut saanut. Pipo hänen piti kuitenkin saada joten eihän se auttanut kuin ottaa sakset käteen ja silputa. Silppuilun uhriksi joutui S-koon naisten tunika jonka hihojen yläosasta valmistui ko. pipo. Hihojen alaosa jäi vielä ehjäksi ja loppu tunika joten siitähän voi sitten myöhemmin tehdä vielä vaikka mitä mukavaa.









Toinen kierrätyspipo syntyi omalle pojalle. Hevisaurusfani tarvitsi tietysti Hevisaurus pipon :-) Valmiina saatavat pipot jättivät äidin jotenkin kylmäksi pelkkine teksteineen ja siitä se ajatus sitten taas karkasi käsistä. Käytetty body löytyi huuto.netistä ja kokona oli 68cm jonka olin mittausten perusteella todennut aika lailla 53cm päänympärystä vastaavaksi. Hihat ratkoin irti ja loput leikkelin saksilla. Vuorena pipossa tavallinen musta trikoo. Ja "sivusaumat" tosiaan bodyn alkuperäiset.

Tässäpä ensin body josta jo hihat irti.









Ja tässä pipo.

3 kommenttia:

  1. Hienot pipot!
    Saisiko hihojen alaosista tehtyä putkihuivin yhdistämällä ne toisiinsa vai tuleeko liian kaponen?
    Mulle äiti teki Me&i-huivista putkihuivin :)

    VastaaPoista
  2. Saattaa olla että putkihuivista tulis liian kapea, mutta sellanen pääpanta siitä tulis varmaan ihan ok. Pitää kattoa mitä pipon omistaja meinaa ;-)

    VastaaPoista
  3. Kummatkin pipot todella hienoja! Ylempi(mun pipo!) on todellakin ollut ihasteltu ja ihmetelty.

    Pääpannan merkeissä voisimme treffata viimeistään kevät puolella, kun täytyyhän nyt kesäksikin todellakin saada samaa kuosia ;)

    Nyt kun vielä löytäisin ruskean tai samoja sävyjä olevan toppatakin, niin olisin todella onnellinen ;)

    VastaaPoista